Sain vuosi sitten keväällä myönteisen päätöksen Leader-ryhmä Joutsenten reitti ry:n kautta EU:n maaseuturahoituksesta Pionillan brändi-ilmeen rakentamiseen. ELY-keskuksen myöntämä tukiraha oli kokonaisuudessaan 3000 euroa, josta EU:n osuus 1290 euroa.

Projekti on nyt kokonaisuudessaan saatu päätökseen ja haluaisin kertoa, mitä kaikkea saatiin aikaan yhdessä Mimmin @designstudio.salta kanssa, joka teki kaiken suunnittelu- ja toteutustyön.

Viime vuonna toteutunut ensimmäinen suunnitteluosuus piti sisällään kaikkea visuaalista. Pionillalle suunniteltiin logo ja sopiva slogan sen yhteyteen – kauneimmat kasvaa lähellä -aika ihana mun mielestä! Logoon halusin yhdistää työhuoneena toimivan ateljeen kauniin kaari-ikkunan, josta on tullut jo lyhyessä ajassa tunnistettava osa Pionillan toimintaa. Mimmin tekemästä kuvituksesta tuli juuri niin kaunis kuin olin toivonutkin. Logosta on käytössä muutama eri versio: teksteillä, ilman tekstejä ja pelkällä kuvalla.

Brändille kirjoitettiin lyhyt tarina Pionillan ytimestä. Mietittiin harmoninen väripaletti, jonka sävyt kumpuavat suomalaisesta luonnosta. Mimmi toteutti kauniita kuvituskuvia, jotka kertovat kukkatilan arjesta ja arvomaailmasta. Kuvituksia on mahdollista käyttää mm pakkausmateriaaleissa, verkkosivuilla ja somessa ikoneina.

Mikä on Pionillan Tone of Voice? Sekin selvitettiin ja se on ehdottomasti aito ja lämmin. Pionillan ääni on lämmin, rehellinen ja konstailematon. Se rakentuu avoimuudesta, esteettisestä herkkyydestä ja tekijän läsnäolosta.

Mietittiin myös Pionillan kohderyhmää ja unelma-asiakkaita, jotka ovat arvoiltaan ja estetiikaltaan samankaltaisia Pionillan yrittäjän eli minun kanssani. He eivät osta pelkkää tuotetta vaan tunnelma, tarinan ja kokemuksen siitä, että jokin on tehty ajatuksella.

Mimmi loi Pionillalle kattavan materiaalipankin, erilaisia julkaisupohjia, joita on mahdollista käyttää somessa, esitteissä ja missä ikinä keksiikin.

Instagram on Pionillan ensisijainen viestintäkanava ja ensimmäinen kohtaamispaikka monille asiakkaille. Jo olemassa olleelle Instagram-sivulle tehtiin esimerkkejä visuaalisesta ilmeestä ja miten lähteä sitä kehittämään. Edelleen kuitenkin pitäen keskiössä aitouden, elävyyden, visuaalisuuden ja henkilökohtaisen otteen. Pionilla on kuitenkin henkilöbrändi ja samaistuminen yrittäjän ja asiakkaan välillä on ehdoton. Instagram ei ole vain mainoskanava, vaan sen tarkoitus on on tuoda asiakas lähelle, rakentaa luottamusta sekä luoda vuorovaikutusta.

Tänä vuonna toteutui hankkeen toinen osuus, joka oli Pionillan uusi verkkosivu pionilla.fi. Brändin visuaalisen ilmeen suunnittelun jälkeen verkkosivunilme oli aika selvä. Sivusto on brändi-ilmeen kanssa yhtenäinen, lämminhenkinen ja selkeä pienen yrityksen verkkosivu. Verkkosivulla on henkilökohtainen tarina, yrityksen tarjoamat palvelut, ajankohtaiset kuulumiset -osio, yhteystiedot ja yhteydenottolomake. Vain kaikki tarpeellinen, ei mitään ylimääräistä. Kuvilla on iso rooli verkkosivun tunnelmassa, joten kuvia on käytetty paljon.

Toiveenani oli, että yhteydenottolomake toimii useampaan asiayhteyteen, joten sitä kautta voi yhteydenoton lisäksi tehdä kukkatilauksen, vierailutiedustelun tai antaa vaikka palautetta.

Verkkosivu on itseni ylläpitämä, joten pystyn itse muokkaamaan ja luomaan uutta aina tarpeen vaatiessa.

Koko projekti oli huikea sukellus Pionillan ytimeen ja oli ihana pysähtyä pohtimaan Mimmim antamien useiden tehtävien pohjalta, mitä, mikä, kuka, kenelle Pionilla oikeastaan on. Nyt luodut esimerkit ja ideat ovat vasta alku ja ajan myötä ne varmasti jalostuvat entisestään paremmaksi, tunnelmallisemmaksi ja ihanammaksi Pionillaksi!

 

Iso kiitos kaikille projektin osapuolille ja mukana oleille tahoille!

Ja aivan erityiskiitos Mimmille, joka loi mun toiveista totta <3

-Pauliina